tiistai 10. lokakuuta 2017

Minun lahjani 100 vuotiaalle Suomelle



 Minun lahjani 100 vuotiaalle Suomelle

 Vuosina 2006-2011 valokuvasin Suomen alkuperäisrotuisia kotieläimiä, ja valokuvista tein yhdistettynä valitsemaani musiikkiin multimedian.
 Yllämainitun esityksen kanssa olen kiertänyt jo pitkin kaunista kotimaatamme, ja näyttänyt sitä monilla paikkakunnilla mm, vanhusten palvelutaloissa ja päiväkodeissa.
Projektini oli tauolla monta vuotta, mutta päätin startata uudestaan tien päälle - ajoitus on täydellinen.

Suomi, kaunis kotimaamme, täyttää 100 vuotta, ja Suomenhevosemme juhlalliset 110 vuotta.
Suomenhevosen lisäksi meillä on muitakin omia alkuperäisrotuja,ja nämäkin ovat esillä tekemässäni esityksessä.
Esityksen kesto on vajaa 20 minuuttia, ja se sopii kaiken ikäisille.
Paikan päällä on hyvä olla joku yhteistila, jossa on joko tv ja dvd soitin tai /
jos löytyy tietokone dvd soittimella ja projektori valkokankaalle tai puhtaalle valkealle seinälle, sekin sopii hyvin.

Asun Kaarinan Kuusistossa.
Itse esitys, jonka tulen  näyttämään paikan päälle on täysin veloitukseton, tänä päivänä kun on jo valmiiksi tingitty liikaa tärkeistä virikerahoista,niin en halua ottaa maksua.

- Kaarina, Parainen, Turku,Naantali,Raisio
   En veloita matkakustannuksiakaan ( kahvi kelpaa aina..)
- pidemmälle kuin yllämainitut:neuvoteltavissa

 Minä EN tee tätä rahan vuoksi, en ole koskaan tehnyt.
Minä uskon voimakkaasti siihen, miten erilaiset taiteen muodot voivat toimia virikkeinä ja miten terapeuttinen voima niillä voi olla.
Olen saanut palautetta käymistäni paikoista niin asukkailta kuin henkilökunnaltakin,ja palaute on aina olkut pelkästään positiivista.
Eläinavusteinen terapia on myös jo osa Suomalaista hoivatyötä, ja vaikka tässä esityksessäni ei olekaan mukana konkreettisesti eläintä (sopii siis myös allergikoille), niin niiden kauneus,sitkeys,läsnäolo,välittyy hyvin myös kuvaruudun kautta.

Toivon sydämeni pohjasta saavani mahdollisuuden jakaa tämä kokemus mahdollisen monien kanssa ja mahdollisimman laajalti, ja toivon yhteydenottojanne asian tiimoilta.

Antaa hyvän kiertää,
Anneli Ansku Laulumaa

mari@hirvosenperhe.fi


lauantai 30. syyskuuta 2017

If men are from Mars and women are from Venus...

If men are from Mars, and women are from Venus...

  All the physical evidence proves, that I am indeed a specimen of species " Homo sapiens ", the female version of it.
However, I question this fact quite often nowadays, no matter how hard I stare my tits or admire my otherwise curvy sexy figure.
It seems to be, that I might actually own quite admirable " cojones" , which to my relief are invisible ones.
My behaviour, more often than I care to admit, is more typical to men, than to women.
And the same behavioural patterns come to daylight,when I open my mouth.
There is a little Homer Simpson and Al Bundy, living inside me, jolly characters both of them if you ask me.
I don't find anything bad in it, if I accidently pass some gas once in a while...I don't do it on the kitchen table and I try my best to hold it,when on the very public places.
But, in the end, it is just a fart, not the end of the world.

 Now you are wondering and rolling your eyeballs, why is this weird lady opening up about her bowel movements, and why should it be anybodys concern.
You may relax, as fascinated as I am of a human(and other animals') physiology and anatomy, I promise I try to cut it short and go to business.

My subject was if men are from Mars and women are from Venus....
...where the hell I am from ?? Pluto?? ( I know,not a planet anymore).
I feel, that I may as well be an alien, who has a head size of a pumpkin and three eyeballs,which are all pointing to different directions.
I might even roar and speak the similar languages as Chewbacca does, or at least that is how it feels.
In sooo many ways I differ from majority of women, how I live and how I speak,and how I think, that I find it both very interesting, and tiring.
I can't find the energy, nor the interest, to analyze everything to atoms, no matter what the subject is.
My poor little braincells are already overloaded in this introverted mind, I have to have some mercy on them.

However, it seems to be, that women in general tend to have this habit on analyzing things to great lenghts. They do especially detailed job on analyzing, when there is a discussion on relationships, whether they are single or married.
I almost feel sorry for men...those poor things don't have a clue, what's hitting them.
One moment they are happily strolling from soccer game to pub with their pack,singing loudly and wearing those funny huge foam fingers and matching caps on their heads.
And then....out of nowhere....ka-boom...the whole pack of these merry singers, are hit by a squadteam of very well dressed,  gourgeous women..and let's be honest here, we all know, that men are very vulnerable, when it comes to sexy women.
Somewhere along the lines, these lads and gals start talking and end up spending time together having a great evening .

Then hits the reality...
While the guys are still reminiscing about the great night out, the pack of ladies are already knitting their webs and plotting against the innocent men.
There they are, analyzing every moment of night before, moment by moment, each guy goes through a microscopical scrutiny and each word and behaviour is carefully categorized and points are given.

This really does happen, a lot, you can not avoid it.
This is where I feel out of place, since I simply cannot bother go through such trouble on all this overwhelming habit on analyzing.
The other one, where I also feel a bit alien-like, are those " coffee -room chit chats" , smalltalks and gossiping.
It is lot of noice, lot of talk without actually saying anything, so in my opinion, waste of time and noise pollution.
Gossiping is the worst...whispers and odd glances, rumours which has no head or tail on them.
I don't care rats' ass who got new boobs and whose hubby has biggest....nose....or who cheated who with whom...I just don't get any pleasure on gossiping, I don't care.

 I just mind my own business, my daily chores and occasional adventures.
I don't enjoy to be a centre of attention, quite the contrary. I am all in all, happy to be nobody, I like to vanish to the background, to be the grey mouse, the invisible. I live ordinary life, but it is my life.
I can be quite a bore actually.
Days go by, that I do absolutely nothing...nothing to be mentioned anyway.
I eat, I sleep, I poop, my heart beats and I can feel my pulse, so I assume that I am alive.
Now there's an achievement itself, have a luxury to see yet another sunrise.

 I probably didn't make any sense at all, what I was just writing today, but nothing new there then, just another day at the office.

Wishing you all a lovely evening,
Ann - the alien

torstai 21. syyskuuta 2017

Suru pukeutuu syksyyn

Suru pukeutuu syksyyn

 Kyyneleet virtaavat valtoimenaan, ja nyyhkytys vavisuttaa unettomuudesta jo valmiiksi voipunutta kehoa.
Hengitys on pinnallista, vaivalloista, ja hiki jähmettyy kelmeän kostealle iholle.
Sydän on pakahtua, apeus ja suru viipyvät vieraana liian pitkään, eivät halua vielä lähteä.
Mieli on rauhaton, kiinnostus ja keskittymiskyky yhtään mihinkään, on täysin kateissa.
Räkäiseksi niistetyt nessut valtaavat keittiön pöydän,ja osa ottaa tilaa jo lattialtakin.

Lohduton,tyhjä olo. Ei mitään sanottavaa, ei mitään annettavaa. On vaan pimeä, synkkä tunneli edessä.
Ja minulla ahtaanpaikankammo.

Eihän minun pitäisi olla edes surullinen, minullahan on kaikki hyvin: katto pään päällä, terveys, lapsi voi hyvin jne jne...alan tuntea jo syyllisyyttä näistä kyyneleistä ja pahasta mielestä, eihän minulla ole oikeastaan edes oikeus tähän suruun....
...kukaan läheinen ei ole kuollut tai loukkaantunut, en ole jäänyt kodittomaksi.
Miksi siis itken? Miksi ulkona paistava aurinko ei saakaan minua hymyilemään?
Tuntuu, että norsu on istahtanut rintakehäni päälle, ja pitää tästä istuimestaan niin kovin, ettei näyttäisi lainkaan siirtävän suurta harmaata ahteriaan päältäni.

Kuinkahan kauan tätä tällä kertaa kestää?? Entä jos se jääkin päälle? Pysyväksi olotilaksi?
Entä jos ne painajaiset jatkuvat?
Ei uskalla nukkua, mutta välillä herääminenkin pelottaa....se tunne,kun olet täysin valveilla, mutta et saa kehoasi liikkumaan, et edes silmäluomiasi kiinni.
Näet hahmon sohvan nurkassa, joka tuijottaa sinua.
Yrität paeta hahmoa sulkemalla silmäsi, mutta luomesi eivät tottele käskyjäsi vaan pysyvät auki.
Yrität huutaa, mutta ääni jää jonnekin välille.

Mietin, olenko tulossa hulluksi. Voiko tästä hullummaksi enää edes tulla?
Minä olen harmiton ja vaaraton, en vahingoita ketään, itseni mukaanlukien, enkä riko lakeja.
Silti pelkään...
..pelkään, koska nykyään ei saa olla surullinen, allapäin, eikä näyttää sitä ulospäin ilman että sinut diagnosoidaan ja tungetaan täyteen mielialalääkkeitä.
Minä kammoan kaikenlaisia kemikaaleja, oli kyseessä huumeet tai reseptilääkkeet. Minä en halua kehooni mitään, jolla on jotain vaikutusta korvieni väliin.
Vaikka siellä ei muutenkaan ole järin paljon aktiviteettia aivosolujeni toimesta, ainakaan syksyisin, niin haluan pitää sen vähänkin toiminnan niin kirkkaana kuin se vaan on mahdollista.
Jos ja kun haluan aivosolujani virkistää tai uuvuttaa,niin sen täytyy tapahtua minun toiminnallani, ei kemiallisten yhdisteiden vaikutuksesta.

  Nyyhkytys vaimenee hiljalleen, kuulen taas tuulen suhinan puissa. Nälkä kurnii vatsassa, ääni se on sekin epä-naisellisen kovaäänisen nenän niistämisen säestäessä kurnintaa.
Norsu rintakehäni päällä on vaihtanut asentoa, joten saan vedettyä kunnolla henkeäkin.
Jospa tämä taas tästä....ainakin tällä erää....

Surumielisin aatoksin Ansku

perjantai 15. syyskuuta 2017

Syksy saa - minä en

Syksy saa - minä en

 On taas SE aika vuodesta.
Päivät lyhenevät, pimeys hiipii nurkkiin joka päivä eilistä aikaisemmin.
Sää viilenee.
Saa, siis korjaan, joutuu kaivamaan takkia niskaan ja hanskoja käsiin.
On päiviä, jolloin harmaa,paksu massa roikkuu matalalla taivaalla, eikä ensimmäistäkään valon pilkahdusta pääse vahingossakaan läpi sankan pilviverhon.
Vettä sataa tauotta, välillä leppoisasti ripotellen pisaroita, ja välillä hanat kaakossa taivaan täydeltä, raskaita isoja pisaroita kovalla paineella.
Tuuli ujeltaa kuin kauhu elokuvien ääniefekteissä, ja ujuttautuu viileän kosteana sisään takin niskasta, kuin hyytävä kalman kosketus paljaalla iholla.

Voila, syksy on täällä.
Kesän lapsena, joka saa energiansa valosta ja lämmöstä, syyskuun saapuminen estradille merkitsee auttamatta säästöliekille siirtymistä.
Varhais-syksy, kun päivät voivat olla vielä varsin lämpöisiä, ja puut ja maakasvit loistavat kauniissa värikkäissä asuissaan,on vielä ihan siedettävää aikaa.
Parhaimmillaan tätä aikaa voi olla hyvinkin pitkään, ja yöpakkaset tuovat tullessaan kuivia kauniita loppusyksyn päiviä, kun kenkien alla rapsahtelee mukavasti riite.
Pahimmillaan jo alkusyksy voi olla varsin tuulinen ja sateinen, ja puut eivät jaksakaan taistella lehdistään niin pitkäön,vaan pudottavat ne jo alkumetreillä.
Kaikki vähäkin valo imeytyy märkään maahan, ja luontokin odottaa....se odottaa mahtipontisen marraskuun saapumista, joka laahustaa valtaisilla saappaillaan litistäen alle kaiken kauniin.

( http://marinmietteet.blogspot.fi/2016/11/november-this-aint-love-letter.html )

 Allekirjoittanut kärsii kaamos masennuksesta, johon ei auta mitkään lamput ja lääkkeitä kartan kuin ruttoa.
D- vitamiinit valssaavat kehiin jo elokuun lopussa, ja kaupasta kulkeutuu säkkitolkulla syötäviä C - vitamiinin lähteitä.
Ulkoilu, kirjat, ja hyvä musiikki ovat vakiokalustoa ympäri vuoden, mutta etenkin kirjojen ja musiikin terapeuttinen seura voimistuu syksyn tullessa, ne ovat ystäviäni.
Ja silloin, kun mörköilykausi alkaa ihan tosissaan, otetaan suosiolla etäisyyttä ihmisistä, etenkin vieraista ihmisistä, ja vähennetään elintoiminnot vain pakollisiin - elämää ylläpitäviin toimintoihin.
Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin EI ole kovin terveellistä tulla tuulettamaan minulle,miten ihania onkaan kaikki vuodenajat, ja miten kaikki on kiinni vain asenteesta ja pukeutumisesta.
Toki sitä voi tulla kokeilemaan, mutta sellaisilla ihmisillä ei itsesuojeluvaistoa juuri ole.
Kadehdin karhuja, ja mielelläni vaihtaisin osia metsän kuninkaiden ja kuningattarien kanssa tässä vaiheessa vuotta.
Miten mukavaa olisikaan ahtaa masu täyteen ruokaa, laittaa tappi ahteriin,kömpiä luolaan,ja vedellä pershirsiä kevääseen asti...
Koska kuitenkin olen syntynyt ihmiseksi ( kyseenalainen kunnia) ,niin joudun vähän soveltamaan tuota Otsojen talviunta omalla kohdallani.
Punaviini, torkkupeitto,villasukat, oman kodin rauha...
...nuo kaikki ja jo aiemmin mainitut liikunta,kirjat ja musiikki, tekevät minusta ehkä vähän siedettävämmän tyypin..lähes yhteiskuntakelpoisen.
Viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin, on ystävien tuki.
He tuovat valon ja lämmön elämääni silloinkin, kun meinaan pimeimpinä hetkinä eksyä sumuun ja uupua loputtoman pimeyden lannistamana.
Ja he ymmärtävät sen, että vaikka olenkin äreä mörrimöykky aika-ajoin, niin enimmäkseen olen hyväntuulinen marjoja popsiva nalle, joka lantustaa onnellisena suu täynnä mustikoita ihaillen perhosia ja nauttien elämästä ja sen pienistä ihmeistä.

Lämmöllä Ansku

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

7n lajin illallinen vai makkaraperunat

7n lajin illallinen vai makkaraperunat

 Otsikosta huolimatta tällä postauksella ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa ( kirjoittaja on vaan niin kovin ruokavetoinen, että mielellään käyttää vertauskuvinakin ruokaa), vaan toisen suuren nautinnon, eli seksin kanssa.
Tässä vaiheessa siis kaikki lapset nukkumaan, ja samantien myös ne heikkohermoiset ja siveyden sipulit joutaa peiton alle ja simmulit kiinni...


7n lajin illallinen on se pitkän kaavan mukaan tapahtuva sessio, jossa voi kiireettä lämmittellä kumppania pitkin iltaa, aloittaa ehkä jo päivällä muutamalla kivalla tekstarilla, vähän niinkuin alkusoitto...
Tähän kuvioon kuuluu juurikin ne alkuruoat,ja niitten alkuruoat,ja pääruoat, jälkiruoka,ja vielä senkin päälle schnapsit..
Tämä ei ole siis hätästen hommaa, ja vaatii aikaa ja vähän panostustakin...
Tunnelmallinen musiikki, kynttilät tai takkatuli, lasilliset punaviiniä...
...suukkoja, haleja, kyöhnäämistä, kiusottelua...
Esileikkiä ja kunnon alkulämmittely, ei maratonillekaan saisi lämmittelemättä pinkaista.
Kun on pääruoan aika, niin sekin voi tapahtua rauhallisesti...(riippuen tietysti miten kauan edellisestä kerrasta on),asentoja vaihdellen, ehkä jopa paikkaa vaihtaen.
Ja kun on hetki huilittu, voi aloittaa toisen kierroksen, ja kunnosta riippuen vaikka kolmannenkin.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa, 7n lajin illallinen eli seksi piiiitkän kaavan mukaan on oikeinkin mukavaa ja sille on tilauksensa, mutta ei aina tarvitse "syödä koko menua".
Joskus makkaraperunat kaikilla mausteilla on juuri se, mitä sillä hetkellä tarvitsee...on nälkä,ja ehkä vähän kiiruskin,joten" let's keep it simple".
En tiedä,missä sellainen kirja on jossa väitetäön,että nainen tarvitsee aina sen esileikin.
Allekirjoittanutkin on nainen hiusten puutteesta huolimatta, enkä minä ainakaan jaksa aina sitä alkuvehtaamista....sekin vaatii oman tunnelmansa.
Kaikkiruokainen kuin olen, niin pikaiset pöytään nojaten ilman runoja ja loitsuja,on varsin messevä ateria sekin.
Hame korviin ja housut nilkkoihin ja eiku hommiin...
Ja vot ku tekee kutaa....lähtee näläkä eikä kulu koko päivää....ja takuulla on hymy huulilla...

Merkillisiä olettamuksia ja luuloja tuntuu vielä olevan valloillaan näilläkin vuosiluvuilla vielä mitä eletään, olisi jo luullut sellaisten käsitysten kuuluvan romukoppaan.

Aika monta kertaa tulee törmättyä siihen yleiseen olettamukseen, että se on aina nainen, joka pitää ukkoparan puutteessa..milloin on migreeni,tai milloin piiloudutaan lasten taakse (hyvä tekosyy....joo joo...aikaakin on jos on halua,järjestelykysymys).
Löytyy varmaan naisissakin, en epäile yhtään, mutta kyllä niitä pihtareita löytyy miehistäkin...
Eihän tässä kukaan toki mikäön kone ole, ja joskus nyt ei vaan tee mieli.
Sinkkuna, kun se oma " koti sonni" puuttuu vierestä, niin tämä varsin luonnollisten himojen tyydyttäminen onkin sitten kovin yksilöllistä miten sen haluaa hoitaa.
Minua ei yhden yön panot kiinnosta, sen verran tunneihminen olen, että ventovieraiden kanssa vehtaaminen ei sytytä...
Onneksi minulla on vilkas mielikuvitus ja kymmenen tervettä sormea, ja jos mielikuvitus käy hitaalla,niin aikuisviihdekin on keksitty....
..kyllä vaan,ja löytyy valinnanvaraa aina eroottisesta Emmanuellesta suoran toiminnan joukkoihin: yks kaks koli neli kaik yhes koooos.....
Mitäs pahaa siinä nyt on, kun sitäkin nauttii pieninä annoksina silloin tällöin? Se on aikuisille tarkoitettua viihdettä, very simple. Ei sitä nylkytystä tarvitse joka päivä katsoakaan, mutta voi olla vaihtelun vuoksi paikallaan sekin...ei se ny mikään taide elokuva ole tarkoituskaan olla.
Oho...lähti lapasesta ja ajatus harhautui....
Jäin niihin pihtareihin siis...
Silloin jos/kun olen siinä tilanteessa, että minunkin elämässäni on ollut /on mies, niin ei ole se herra kuollut nälkäön keittiössä eikä makkarissa, ei ruoan eikä seksin puutteeseen...sitäpaitsi ruokahalu kasvaa syödessä...😏😎..eikö??
Sakset auki naiset (ja miehet),kuuluu siihen pakettiin pitää kumppani tyytyväisenä..jos halut on kovin poikkeavat toisistaan, niin nämä lie niitä keskusteluja,jotka on syytä hoitaa jo alkumetreillä yhdessäoloa.
Toki voi tulla sairauksia ja onnettomuuksia,jotka vaikuttavat suoraan myös seksuaaliseen haluun ja kykyyn, ja silloin tilanne käsitellään sen mukaan,molempia kunnioittaen.

Mutta - himot ne on hiirelläkin, ja seksillä kiristäminen, tai toiselta kokonaan tämän luonnollisen tarpeen tyydyttämisen kieltäminen,on julmaa.

Seksi on osa elämää,ei se ole koko elämä, mutta se on osa sitä...luonnollinen osa..niitä elämän pieniä nautintoja, kuten naku-uinti yöllä hiljaisella lammella.
Ja kun käytin ruokatermejä alussakin,niin voin lopettaakin niillä.

Nämä on makuasioita, joku on vähäruokainen,toinen on ahmatti...yks tykkää lihapullista ja joku muu tikka masalasta...
Kirjoittaja itse...noh, minähän olen hyvän ruoan ystävä,ja kaikkiruokainen, ja mitä seksiin tulee....
Hyvä ruoka, parempi mieli 😚😘

Onkin pienen yöpalasen aika....
T.herkkusuu Ansku

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Alakko olee mun kaa??

Alakko olee mun kaa??

 "Sä oot kiva, mä tykkään susta.
Niin säkin,mäkin tykkään susta.
Alatko olee mun kaa? Joo.."

 Ja sitten alettiin oleen yhdessä...miten ihanan suoraviivaista ja simppeliä toimintaa, miksi tehdä helpoista ja yksinkertaisista asioista tieten tahtoin vaikeaa ja monimutkaista...

Voisi kuvitella, että vuonna 2017 modernissa länsimaassa kaiken tekniikan ulottuvilla olisi tavattoman helppoa tavata se kumppaninsa: on facebookin eri sinkkufoorumit, on tinderit ja e-kontaktit ym ym....
Ja yhteyttä voi pitää sitten tämän kiinnostavan henkilön kanssa whatsupissa, mesessä,skypessä....
Ei tarvitse lähetellä savumerkkejä tai pullopostia..

Niinhän sitä luulisi,ainakin äkkisestään.
Tässä on nyt katseltu tätä maailmaa 40 ja risat vuotiaana sinkkunaisena jokunenkin vuosi, ja pakko myöntää, että minun kovalevyni ei kertakaikkiaan kykene sisäistämään sitä,miten tuo sirkus pyörii.
Ehkä minä olen liian yksinkertainen,ja vähän vanhasielukin, mutta totuus on se, että jätän mielummin tämän rakkauselämäni jatkossakin lady Fortunan käsiin, kun lähden mukaan leikkiin, jota treffailuksi ja kumppaninhauksi kutsutaan.
Sen verran minulla kuitenkin kokemusta tuosta lajista löytyy, että on materiaalia mistä ammentaa tämäkin teksti..ja onhan minulla kohtalotovereita, nimittäin ne muut sinkut, jotka osa enemmän,osa vähemmän aktiivisena pyörivät tässä tivolissa kanssani.

Jo pelkkä treffeille pääseminenkin tuntuu nykyäön olevan valtaisan uurastuksen tulos. Sitä pitää miettiä ja pohtia ja tuumailla oikein kunnolla, onhan se tosi mullistava päätös lähteä ventovieraan kanssa kahville, ei sitä voi hetkessä sellaista päättää....haukkuvat vielä hätäiseksi...

Ja kun sitten se ihme koittaa,että päivä on lyöty lukkoon ja vihdoin tavataan,niin alkaa se kolmannen asteen kuulustelu.
Armoton kysymysten tulva, muistuttaa jo työhaastattelua. Ja siinähän sitten istut kuin tikku kakassa,yrittäen parhaasi mukaan vastata näihin kysymyksiin...
...ja tätä rulettia voi jatkua hyvinkin pitkään,riippuen sinkun innokkuudesta pistäö itsensä likoon, kerta toisensa jälkeen..
Alkaen jo kuullostaa kuin vanhalta väsyneeltä gramofonilta,samat veisut taas...ja taas..ja taaas...

Minun täytyy nostaa näkymätöntä hattua niille urheille sinkuille, jotka oikeasti jaksavat tuota deittailua ja jotka ovat valmiita pistämään itsensä likoon ilta toisensa jälkeen.
Minä en sitä tunteiden vuoristorataa jaksaisi, en enää, enkä oikein jaksanut edes silloin, kun hieman enemmän olin siinä mukana.
Minä olen hirvittävän suoraviivainen ja mutkaton tyyppi,minä en tykkää karuselleista enkä vuoristoradoista.
Mulle sopii paremmin junakyyti läpi Mongolian arojen, jossa kaikki on selkeää ja mutkatonta.
Minä kaipaan sitä " alakko olee mun kaa" kysymystä,ja kun sitten niin päätettiin, niin sitten alettiin olemaan yhdessä..
Ei silloin mietitty että kestääkö se suhde loppuelämän, silloin elettiin siinä hetkessä ja suurella sydämellä, luottaen,toivoen,muttei liikoja murehtien,eikä varsinkaan analysoiden.

Minulla nyt ei ole mitään pakottavaa tarvetta pariutua ihan vaan siksi, että en jotenkin viihtyisi itsekseni.
Päinvastoin oikeastaan, viihdyn itsekseni suorastaan vaarallisen hyvin. Jos minun elämääni joku sitten tupsahtaa, niin hänen on tuotava siihen hyvää energiaa, eikä imettävä sitä pois kuin iilimato.

Mutta minä tarvitsisin aikakoneen.
Minä nimittäin haluaisin hypätä suoraan siihen kohtaan,jossa mieheni tietää miten haluan aamukahvini:" maidolla ja hiljaisuuden vallitessa".Ja tietää,että kukkakimpun sijasta pitäisin romanttisena sitä, että mökkini ovella olisikin odottamassa punaisella rusetilla koristettu täysi kaasupullo,ja kortti: "haluan että pysyt lämpimänä siloinkin,kun minä en ole sinua lämmittämässä."

Minun kovalevyni ei kestä sitä säätöä ja vääntöä ja taivastelua,ja soutamista ja huopaamista,ja vatvomista ja veivaamista, mitä tapahtuu ennen sitä.
Minulla ei ole kertakaikkiaan energiaa eikä kiinnostusta siihen. Ja jos minä haluan elämääni draamaa, siihen riittää mainiosti jakso kauniita ja rohkeita.

 Minä siis jatkan elämääni entiseen malliin, istuskelen kotosalla syöden jäätelöä suoraan litran purkista keittolusikalla, katselen frendit-maratooneja, haistelen kukkasten..ja välillä kakkastenkin tuoksua( tuleehan se jäätelö joskus uloskin, välillä ilman fanfaareja, välillä niiden kera), ja elän hetkessä.
Toivon kuitenkin, että jos lady Fortuna niin päättää, että hän ohjaisi poluilleni miehen, joka katsoisi minua silmiin ja sanoisi:" sä oot kiva, alatko olee mun kaa?"

Siihen asti, not my circus,not my monkeys

perjantai 28. heinäkuuta 2017

The world without " if's, or's and but's"

The world without " if's, or's and but's "

How many dreams are smashed in the start line to words " if only"....?
I would love to travel the world, if only....
I would love to study a new profession, if only..
I would love to buy that little red cottage, if only....
And the list goes on forever...
Quite honestly, I am not a big fan of " if only's".

To be fair, there might be a word I like even less than the one mentioned above.
The great big BUT ( yes, the temptation to add an extra T on the end is big😄).
My God how much I shiver just to write that word, let alone to hear it....
It is the type of word, that lingers in the air..that you can almost feel it coming...
And then...BOOM... a second later it appears horns blazing with a grande entrance...

Does this sound familiar to you:
You are a really nice lady/guy, .....BUT....
And there it is again, that irritating word,which keeps hitting us below the belt E-V-E-R-Y freaking time..

And as soon as you hear it, your question is: but WHAT???

You are a very interesting person and a very good applicant for this job, BUT...
Voila - it arrived again, this time during your job interview...

Can we set a law against those words, or just delete them out of our system??
Because I am so tired of " if only this and if only that" , and completely done with the endless but's:
butbutbutbutbutbutbutbutbutbut.....

I gotta tell you folks, that I would be a millionaire, should I had been given a euro for every BUT I have received....
" Oh Ann, you seem to be a real unique and nice woman, but....
....yes....what is it this time??

I should know better, they are just words...shouldn't get me all worked out, I should just ignore them and move on....
I manage to do that...well,at least occasionally.
I wonder - how would the world be without : if only, or and but..?
Would we be more hopeful? Would we be happier?
Just imagine those phrases in the beginning, without that devious " if only"..
I would love to travel the world! Simple...much more optimistic and leaves that room for that dream really grow on you, to really take wind under the wings and soar high in the sky filled with excitement...

Words....you can really make a difference which words you use and where, it is NOT irrelevant.
So be careful, be wise, choose your words thinking,how you would like to be talked to.
Let your heart guide you, and be surprised.